Pääsivu  

       New Wine  

       Verkosto  

       Kesätapahtuma  

       Seminaarit  

       Johtajaretriitit  

       Yhteystiedot  



Mikä on New Wine?



New Winen näky ja arvot

New Wine on Englannin anglikaaanikirkon parista ympäri maailmaa levinnyt seurakuntien uudistumiseen tähtäävä verkosto. Suomessa New Wine on vaikuttanut 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Seurakuntien työntekijöille suunnatuissa tapahtumissa on ollut vuosien varrella satoja osallistujia, pääosin luterilaisen kirkon ja Vapaakirkon seurakunnista. New Wine -kesätapahtumaan osallistui viime kesänä noin tuhat kristittyä eri seurakunnista ja eri puolilta Suomea.

Lataa teksti pdf-tiedostona tästä.


New Winen juuret ovat Englannin anglikaanikirkossa, jossa uudistus lähti liikkeelle 1980-luvulla. (Kansainväliset sivut osoitteessa http://www.new-wine.org.) Suomessa  aktiivisina toimijoina on alusta lähtien ollut sekä luterilaisia että vapaakirkollisia tahoja.

1990-luvun alussa suomalaisia pastoreita kävi tutustumassa New Wineen Englannissa, ja he kutsuivat New Winen parissa vaikuttavia puhujia Suomeen vierailemaan. Näistä yksittäisistä vierailuista lähti liikkeelle prosessi, jonka seurauksena ovat vuosien kuluessa syntyneet konferenssit, johtajaretriitit ja kesätapahtuma. Nyt ollaan vaiheessa, jossa on erityisesti aika keskittyä kokoamaan verkostoa.

NÄKYMME


Haluamme nähdä kansakuntamme muuttuvan sellaisten kristittyjen ja seurakuntien kautta, jotka ovat Pyhän Hengen täyttämiä ja täynnä Jeesuksen Kristuksen tuntemisen iloa, jotka ylistävät ja palvovat Häntä, elävät todeksi Hänen Sanaansa ja tekevät Jumalan valtakunnan tekoja.

ARVOMME


New Wine on jo alunperin syntynyt tiettyjen arvojen pohjalta. Nämä arvot ohjaavat kaikkea toimintaamme ja ratkaisujamme.

1. Paikallisseurakuntakeskeisyys
Korostamme paikallisseurakuntaan sitoutumisen merkitystä. Seurakunnan tulisi olla lämminhenkinen, suhteisiin perustuva yhteisö, jossa otetaan huomioon eri sukupolvet ja joka tukee ja rakentaa perheitä ja ympäröivää yhteisöä.

2. Innoittava ylistys
Ylistyksemme johtaa meidät kohtaamiseen Jumalan kanssa. Se heijastaa läheistä henkilökohtaista rakkaussuhdettamme Jumalaan. Ylistämme meille luontaisella ja kulttuuriimme sopivalla tavalla.

3. Jumalan valtuuttama johtajuus
Uskomme johtajuuteen, joka on visionääristä, rohkeaa, nöyrää, pitkäjänteistä, täynnä uskoa ja joka valtuuttaa seurakuntalaiset niihin palvelutehtäviin, jotka Jumala on heille antanut.

4. Evankeliumin eteenpäinvieminen Pyhän Hengen voimassa
Tuemme evankelioimistyötä, joka perustuu evankeliumin julistamiseen ja painottaa kokonaisvaltaisuutta, valtakuntakeskeisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja köyhistä huolehtimista.

5. Raamattuun perustuva opetus ja koulutus
Pyrimme siihen, että raamatunopetuksemme on sekä syvällistä että ajankohtaista ja että se varustaa kristittyjä jokapäiväiseen elämään ja palvelutyöhön. Opetuksemme pohjana ovat Jeesuksen Kristuksen persoona, opetus ja työ sellaisina kuin ne Raamatussa ilmoitetaan.

6. Henkilökohtainen opetuslapseus
Henkilökohtainen opetuslapseus tarkoittaa elämistä Jeesuksen esimerkin mukaisesti; siihen kuuluvat eläminen rukouksessa, pyhityksessä, nöyryydessä ja anteliaisuudessa. Tällainen elämä on vastuunalaista toisten ihmisten edessä, rehellistä ja ehyttä sekä sisäisesti että ulkoisesti.

7. Jokaisella kristityllä on hengellinen palvelutehtävä
Tähtäämme siihen, että jokainen kristitty löytää oman kutsumuksensa ja siinä toimien ilmentää Jumalan rakkautta Pyhän Hengen lahjojen ja voiman avulla.



Sivun alkuun